torstai 20. tammikuuta 2011

Kauden 2010 yhteenveto part 4

Part 4 käsittää viime vuoden elokuun yhteenvedon...

Koko uistelu urani aikana olen aina tykännyt jostain syystä elokuusta. Varsinaista syytä en moiselle tiedä mutta tämäkin kuukausi tuntui kivalta ja kaiken olevan mahdollista. Mitään "tilasto" riemua en kokenut tässäkään kuussa päinvastoin aika moni asia jäi piirun verran vajaaksi joten kisamenestyksen spekuloinnille jäi yllättäin varaa...;)

Kaikki tuntui olevan mahdollista...

Kuukauden aikana sain ennätys kuhani ja karkuutin sen elämäni hauen. Tarinan taivaasta ja helvetistä voitkin lukea tästä linkistä. Tiukan budjetin varjostamana tein elokuussa vain 13 kalareissua totutun kahden kymmenen reissun sijaan. Valitettavasti käyntimäärien lasku näkyi aika selkeästi vesillä pienenä epävarmuutena kun elokuussa alkaa tapahtua jo päivässä ihmeitä mitä syksymmäksi mennään. Elokuun positiivisin juttu oli että ne kaksi kisaa oli juuri noilla haukiparatiiseilla ja sitä kautta sain tavallaan yhdistettyä siviilireissujen riemun kisatreeneihin. Noita "treenireissuja" kisoinneen tuli yhteensä kahdeksan. Lisäksi tein neljä uistelu keikkaa asiakkaille Sotkamon vesillä. Nuo reissut kun laskee yhteen niin jäljelle jää vain yksi oikea siviilireissu ja arvatkaapa missä sen vietin? Katso tästä.

Tämän kuukauden tilastot on ihan jees mutta ne voisivat olla helposti puolet parempia kun nyt. Siviilireissuilla kun ei tarvitsi miettiä mistä saa eninten kiloja suhteessa kulutettuun aikaan kuten kisoissa pitää menetellä. Suurilla kaloilla kun ei uistelukisoja voiteta vaan hakemalla juuri aiemmin mainitsemalla taktiikalla. Toki kaikkihan on mahdollista mutta väittäsin että pitkässä juoksussa jokainen allekirjoittaa väittämäni todeksi ja jos ei allekirjoita niin pistetään vielä pari kesää lisää niin alkaa usko horjua asiaan...;)

Lentualla...

Elokuun kaksi kisaa käytiin tosiaan oikeissa haukiparatiisi järvissä. Lentuan karkeethan alkaa olla jo legendoja ja Oulujärven hauki kannathan kaikki tietää joten mikäs noissa vesissä on pyytää...:)
Näillä järvillä on miun tilastoissa +5 kilon hauen saaminen normaalia helpompaa saati karkeiden kalojen eli +3 kilon kalojen saaminen vieläkin helpompaa. Tätä tilastoa en aio vielä näyttää kun se on yksi valttikortti kisamenestykseen...;) On muuten hassua huomata kuin joillakin järvillä tarvitsee vain kolme tuntia vetoaikaa yhtä isoa kohden määrättyyn aikaan ja joillakin järvillä menee kymmeniä tuntia vaikka kuin olisi taivaan merkit kohdillaan. Minulle tämä tilasto todistaa kaksi asiaa. Sen että haukikanta on erilainen ja järvet on erilaisia eli tarkoitan sitä että joissakin järvissä on suurhaukea huomattavasti enemmän suhteessa pinta-alaan tai hauet on keskittynyt suurella järvellä selkeästi nippuun. Tämän spotin kun löytää tai hoksaa niin ranteet paukkuu...HI!

Toinen huomion arvoinen asia on järvien erilaisuus. Nämä edellä mainitut "paratiisit" ei välttämättä aukea kaikille vaan sille joka hoksaa idean miten pyydetään. Ideasta kun saa kiinni niin alkaapa kulutettua aikaa olla alle kolmen tunnin luokkaa isoa kohden jopa paremminkin! Jokainen järvi on kuitenkin yksilö ja näin ollen Lentualla pyydetään haukea tasan erilailla kuin kotoisassa Sapsojärvessä. Lentuan opilla ei Sapsossa eikä monessa muussakaan järvessä kuule keppi taivu!!!

Hmm... Nyt saavuimme sille osa-alueelle minkä takia rakastan tätä lajia. Äkkinäinen tai vähän harrastanut voi kuvittelevansa tietävänsä paljonkin kalastuksesta mutta jatkappa harrastelua pari vuotta lisää niin ilokseni naurat itsekkin tai paremminkin naama rutussa raavit päätä miettien mikä tässä nyt mättää...;)
Miun fantasiani on oppia pyytämään kalaa mahdollisimman monella tyylillä ja monenmoisilla vesillä. Sormi ei saa mennä suuhun millään järvellä vaan jokaisesta järvestä pitää saada isoa kalaa koska sitä siellä on!!!
Miten sitä saadaan niin sitäpä mie näillä "tilastoillakin" mietin ja työstän...

Ilokseni huomasin että oon saannut jo yli kolmestakymmenestä eri järvestä yli viiden kilon hauen mutta kuin monta tuntia on mennyt niin siitä ei kuulkaa puhuta...;) 

Niin tämä elokuuhan oli kirjoiteltavana...
Kuukauden kisat meni ihan kohtuudella mutta kaikkeen en ole tyytyväinen. Lentuan kisassa jäi hieman hampaan koloon kesälle tyypillinen säätäminen. Puolet kisa ajasta haettiin sitä päivän parasta taktiikkaa eikä sitä löytynyt.

Miksikö?

Nooh nyt selitetään taas kerran... Silloin kun kala on huonolla syönnillä niin se tarkoittaa että vähintään joka kolmas kala tärppi puuttuu tai jopa tahti puolittuu. Lentuasta kisasta pakinoin jo vuonna 2008 näin mikä pitää edelleenkin paikkaansa mutta nyt oli kyse huonosta syönnistä kun voittokassi meni suurkuhan saajalle vajaalla 50 kilon tuloksella(sisältää kuhan 2,25 kertoimen). Suurin puhdas haukikassi oli jotain 40 kilon luokkaa joten voidaan helposti puhua jopa tahdin puolittumista. Tämä tulostaso ei valitettavasti ole meidän juttu vaan me haemme koko ajan sitä "jackpottia" ja kun se ei ole mahdollista niin tuloksen arvaattekin. Tämmöiset hermo kisat pitää vaan vetää pitkällä linjalla uskoen tekemiseensä niin aivan varmasti oltais tuonna päivänä oltu kärjen tuntumassa mutta kun ei...PRKL!

Toinen kisa Oulujärvellä meni hyvin kun olimme kakkosia. Tässäkin skabassa on silti paljon selitettävää. Aatelkaapa omat pöksynne tilanteeseen missä karkailee kalaa vähän väliä. Ja aatteleppa sitä hetkeä kun viides kala peräkkäin irtoaa käsissä. On se kumma jos ei rupea kakka haisemaan kelluissa...;)

Jälkikäteen analysointuna löysin kyllä syyn moisille tapahtumille mutta eipä tuolloin hoksanut tai olisi uskoltanut tehdä asialle mitään kun saatiin me kalaa ylös astikkin ja vielä hyvää tahtia. Iroonisintahan jutussa oli se että meidän kisakalojen keskipaino oli 1,7 kiloa ja voittoon olisi tarvittu 1,2 kiloa joten yksikään niistä karkuutuksista niin Honda meille. Jossitellaampa että olisi saatu ne 20 karkuutusta tuolla keskipainolla kyytiin niin olisi sataset paukkunut! Eipä selitellä enempää vaan kaikki kunnia voittajalle...:)

Tarkastellaampa elokuuta excel taulukoiden valossakin. Katsotaan ensin yksi hauska taulukko mikä allekirjoittaa aiemmin kirjoittamani väittämän. Nämä "karkean kalan" taulukot on siitä hauskoja mittareita että näitä jaksaa vielä laskea ja ovat näin ollen pirun tarkkoja sekä paikkaansa pitäviä. Tätä taulukkoa varten tein aikoinaan pienen aputaulukon joka kertoi että kuin monta kakkosen haukea tulee tilastollisesti yhtä kolmosta kohden. Tuo arvo oli pyöreästi neljä eli nyt saan teoriassa tarpeellisen datan pelkästään "karkean kalan" taulukosta. Ennen kuin hyödynnätte taulukkoani niin muistuttaisin että tämä soveltuu vaan miun tyylille vetää haukea eli todennäköisesti saat täysin erilaista dataa...HI!

Aiemmin surkuttelin Oulujärven voiton eroa ja nyt kun lasketaan tästä taulukosta tuntia kohden erotusta viime vuoteen niin kisaa kohden otettiin takkiin 1,36 kiloa eli juuri sen kalan verran. No eihän nuo erot ole pieniä mutta muistuttaisin että taulukon kahtena aiempana vuonna voitettiin koko Honda cuppi niin rupeaa pienilläkin asioilla olemaan merkitystä...;)

Tämäkin taulukko kertoo että emme olleet ihan sillä tasolla mitä aiempina vuosina...

Kuukauden puuttuneet siviilireissut olisi muuttanut noita tilastoja aika oleellisesti eli nyt ne on käytännössä puhtaita kisataulukkoja. Tuon verran me saadaan kalaa jos sitä oot joskus miettinyt! Niin ja ne on käytännössä vain kahdelta eri järveltä. 

Vielä loppuun elokuu numeroissa:
  • Käyntejä 13kpl.
  • Tunteja 109,50h
  • Haukia 370kpl.
  • Kuhia 97kpl.
  • Muita kaloja 57kpl.
  • Kaikki kalat yhteensä 524kpl.
  • Karkeita haukia 31kpl ja yli viiden kilon haukia kahdeksan.
  • Kuukauden top3 hauet: 11,220kg, 8,780kg, 5,680kg.
  • Kuukauden top 3 kuhat: 4,826kg, 4,600kg, 4,420kg.

 Jospa ensi vuonna keppi taipuu vielä paremmin...:)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti