Järvethän oli luonnollisesti tuohon aikaan tukevasti jäässä ja taisipa vielä pilkkikisojakin lähi tienoilla olla mutta onneksi tämän tenetinvirran kovat virtaamat pitää huolen että Sotkamon ja Vuokatin välinen muutaman kilometrin mittainen kapea salmi aukeaa jo monesti maaliskuun puolella.
On muuten melko tympiää katsella avonnaista salmea kuukauden päivät kun vesille kuitenkaan pääse syystä että juoksutus vesistöissä vedenpinta on tuolloin niin alhainen että rannat on liian jyrkkiä soutuveneenkään laskuun ja ompa itse veneluiskalla hiihtolatukin haittaamassa harrastustoimintaa tai sitten oon yksinkertaisesti liian hätäinen???
Kauden avaus reissusta tulikin sitten aika legendaarinen kun Mika "Mertsi" Meriläisen kanssa lähdettiin tekemään kaluston testireissua. Ensin ajettiin tietty virralta niin ylös Pirttijärven puolelle että saatiin se pakollinen facebook päivitys pilkkimiehille. Seuraavaksi katseltiin sopivaa rakoa jäiden seasta missä nyt jotenkin pystyisi uistelemaan.
Uistimia laskiessa iski jo ensimmäinen haaki mutta se irtosi kun kameraa rupesi hamuamaan. Seuraava hauki iski melko pian ja se on tieten ikuistettu kauden avauskalaksi!
Niin terveisiä vaan pilkkimiehille...:D
Eipä kauan nokka tuhissut kun se ensimmäinen haaki kyydissä...
Poikkeuksellisen haasteelliset olosuhteet jäiden suhteen johtui tieten aikaisesta ajan kohdasta ja väkisinkin homma nauratti kun sivuplaanari törmäili jäälauttoihin venhosta puhumatta mutta poukkoillu kannatti. Alla kuvatus mistä oon niin ylpeä ettei mittään järkeä!!!
Oisikohan ollut kymmennes haaki ja puntari kunnon testiin. Saaliina se elämäni ensimmäinen mätikymppi mitä oon yrittänyt jo hemmetin monta vuotta mitä ihmeemmissä paikoissa. Jotenkin hyvinkin iroonista että moinen virstapylväs tuli sittenkin ihan omilta vesiltä...:D
Painoa muuten 11,64kg eli ilman mätilastiakin kymppikerholainen ja kerrottakoon että ensi keväänä tuo mamma painaa kilon enemmän...;)
Mertsin tyylittelyä...
Joka keväinen jääkelkkailu kuva...:D
Omalla kylällä mätihaaki sesonkia riitti oikein useita päiviä mutta mummoluokan mammat loisti tehokkaasti poissa olollaan. Kuvassa Sinttivinttureiden Makke ja metrinen röllykkä...
Oman kylän kevät sesonki jäi tänä vuonna hieman vajaaksi kun aloitin kesäloman. Juu-u luit oikein mutta miepä poika tein sellaisen peliliikkeen mikä juonti melko lailla vuoden takaiseen piikitykseen!
Viime keväänä vieraillimme Sinttivinttureina Vedenjakaja cupin avauskisassa ja kyseinen kisa jos mikkään on vanha kunnon haakikisa. Tuolloin oli tarkoitus tehdä pieni treenireissu kisaan mutta Pajeron perkele päätti pittää odottamattoman kesäloman eli treenit jäi treenaamatta ja kisaan mentiin ns. kylmänä.
Lopputuloshan oli odotettavissa että kaakana oltiin kärestä kun tyhjää puoli päivää vedettiin. Nooh eihän tuo mittään jos tyhjää vedettään kun sekin kuuluu ihan uisteleluun ainakin miulla mutta kun moni irvileuka tieten irvisteli että siunhan "pittäis mukavas" hauen pyynnistä jottain osata... %&"p=£#+@# (lue julkaisu kelvotonta)
Aattelin tuolloin että katotaampa ensi vuonna mistä se kana pissii...
Kesäloman ensimmäinen päivä maanantai alkoikin aamulla varhain aika hauskasti saavuttuamme kohteeseen. Järvi oli jäässä ja sataman sulalla alueella joutsenia kymmeniä ja kymmeniä nauramassa meille kovaan ääneen. Päivän sääennuste lupaili lämmintä tuulista päivää elikkä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin toivoa järvelle aukenevan isompaa reikää päivän uisteluun.
Venho vesille ja vesakoiden laidoille kutuhaakea ettimään...
Aamupäivän seikkailu jäiden seassa tuotti aika ajoin oikein mukavia röllyköitä ja puolilta päivin tarkemmin ottaen kello 12.10 vapautui tuulen myötä järvi jäistä. 100% varmasti voin kertoa että olimme taatusti ensimmäiset vetouistelijat järvellä...HI!
Joskus miulle on mainittu kuvien horisontin olleen jonnekkin päin kallellaan mutta ossaa ne näköjään muutkin ottaa kallistus kuvia...;)
Jos en nyt väärin muista niin tämänkin kuvan ottoaikaan oli hitusen sesonki. Haakipaikalla ei monestikkaan kerkiä paljoa kameraa tällätä jos ottaa esillekkään...
Keskiviikon miehistössä hääräsi Mertsi ja Jykke-pappa. Tunnollisena kalamiehinä maksamme aina kalastusluvat ennen kuin aloitamme harrastuksen. Mertsi veivaa jo haakea treenatuilta gps-merkeiltä kun toinen taistelee nettiyhteyksien kanssa...:D
Nälkäisiä on nämä mummoluokan hauet kun mahassa "perus mökkikalastajan" saalis ja vielä lisää ahnehtivat!
Elämäni kevät jos en paremmin sanoisi. Toinen toistaan parempia haukia ja koko ajan hajulla miten kala palaili kudulta, mikä väri pelaa milloinkin ja kaikkein tärkeintä oli löytää ne karkeamman hauen syönnös spotit. Noita spotti pisteitä tuli pitkin viikkoa hipaistua pönökalan toivossa kuitenkin niin ettei muut huomaa...;)
Kisaviikon torstaina kyydissäni piipahti Nilsun mies Jari Kostamo poikansa kanssa. Jarin kanssa kalassa on poikinut aina jottain mukavaa kuten tälläkin kertaa. Perästä kuuluu ja siitä luonnollisesti hieman tuonempana...
No tuo tulevaisuuden lehtijuttu ei nyt missään tarkoituksessa ollut mikkään kohokohta vaan se että pääsin Jarin myötä tutustumaan uuden Nils Master kuvion myötä niihin salaisiin protoihin! Päivä menikin oikein mainiosti uittaen vain noita nilsun salaisia onkia ja ajellessa lisää gps merkkejä kaloille. Tuo päivä oli muutenkin miulle suurta oppia pohjois Suomen kilpakollegalta. Melko monta uutta kikkaa ja noita kikkoja kun soveltaa omiin tekniikoihin uistella niin ehdottomasti antoisa päivä!

Jarin poika Samuli toimi tuon nilsupäivän ykkös keppitäjänä. Eipä paljoa poika huilaamaan päässyt kun kolmen ukon edestä haakea kepitti 100% varmuudella ylös!
Kuvassakin pikainen hymykuva kalan kanssa ja vapa mutkalla seuraavaa veivaa...:D
Kuvassakin pikainen hymykuva kalan kanssa ja vapa mutkalla seuraavaa veivaa...:D
Lopputulos oli sitten niin huikee että itkuaan piti ison miehen piätellä! Tällä kertaa kolikko pyörähti näin päin mutta entä jos kolikko olisi pyörärähtänyt toisin päin? Toisin sanoen karkeamman hauen onkiminen kisoissa on suorasta katastrofaalinen taktiikka mutta nyt se kannatti kun kisakalojen keskipaino kolme kiloa...:)
Yksinhän noita en tietenkään saannut kun Silvanin Marko ja Hyvösen Janne toi vielä kisaan rautaisen ammattitaitonsa mukaan! Kiitos poijat, kiitokset myös Mertsille, Jykke-papalle, Kostamoille ja ennen kaikkea omalle kullalle ymmärtämisestä että kuudelta se aamulla lähti kottoo ja illalla kahdeksan jälkeen nälkäsenä kottiutui ja taisipa yksi iltama mennä veneremontissa myöhempään...

Niin herkutellaampa hitusen ajatuksella jos Ahti olisi tuossa kisassa pyllistänyt?
Kisa-aamuna valtaosa porukasta tuli kyselemään että oonko oikeasti koko viikon treenannut? Tuolloin tieten tuumasin kaikille kyselijöille pirruuttani että tiistaina en ollut järvellä kun rouva järjesti puutarhan hoitopäivän...:D
Jälkikäteen mietittynä tuo lause olisi kuitenkin pitänyt jättää sanomatta. Tuolloin ja nyt moni aattelee että on perkele "pollee" heppu Sotkamosta, toivottavasti epäonnistuu jne. En mie tuota tieten "sillä silmällä" sanonut olin vain suorasanainen ja tieten rehellinen. Oikeesti viikonhan mie siel kuljin tiistaita lukuunottamatta.
Hampaat irvessä niin täysillä kuin aikainen vain voi tehdä onnistumisen eteen kuitenkin takatalven veroinen pelko epäonnistumisesta kuiskaili aika aidosti kisan aikana kun vierus venekunnat kepitti kaloja ja meillä ei luonnollisesti nykässyt mutta kun nykäsi niin kalojen koolla yritettiin mukamas kompensoida.

Kiistämättä panostukseni tähän kisaan oli poikkeuksellisen kaamea mutta kun jonkun asian otan työnalle niin se tulee tehtyä sitten täysillä. Näin jälkikäteen mietittynä moisella panostusasteella mitaten epäonnistuminen olisi ollut vähintään kohtuutonta itsesääliä loppukesän ja kilpakumppaneiden vahingoniloa seuraavat kaksi kesää mutta onneksi vaivan palkaksi sain parin päivän hymyn, valehtelen kolmen päivän...HI!
Lisää juttua Sinttivintturit blogissa.
Vedenjakaja cupin sivuilla.
Jooh se siitä onnistumisesta. Lunta on tullut tupaan ihan komiasti tuon kisan ja tämän julkaisu välisenä aikana ja kirjoittelen niistä kunhan ehdin. Nyt ei muuta kuin leuka rintaan ja kohti uusia seikkailuja...

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti