Jokainenhan on nähänyt uisteluveneitä ja äkkiseltään ne on näyttänyt hyvin samalaiselta mutta tarkemmassa syynnissä sieltä ilmeneekin mitä ihmeempiä ja hienompia yksityiskohtia mitä sitten porukassa jalostetaan omaan käyttöön sopivaksi.
Näissä tuning hommissa veneen runko ja kone on oikeastaan elementtejä mihin ei hirveesti voi vaikuttaa mutta kaikki muu onkin hyvin monesti niin tekijänsä näköinen kuin vain voi olla kuten miun "Lucifer" vene.. Ruma ja piikkinen kuin kipparikin ja kuvaahan en tähän laita...HI!
Tuossa taannoin kävin Juhon kyydissä ensimmäisen kerran ja kirjoittelimpa siitä heti oikein veneen esittely juttusenkin kun sieltä löytyi niin paljon hauskoja elementtejä. Kalastuksen yhteydessä puhuimme paljon veneistä ja Juhon lohestakin mitä esimerkiksi mie tekisin toisin jne. Hirveitä parannuksia ei silloin pakettiin oikein keksinyt mutta sähkötakiloista oli tuolloin pakko mainita koska ne on sellainen komponentti uisteluveneessä että ilman niitä sitä ei osaa olla jos niitä pääsee käyttämään. Juho itsekkin alkoi jo tuolloin puhumaan niistä kun allekirjoittaneen veneessä kävi.
Viikon verran sen hermot pitikin kun suuntasimme oikein asioikseen Ouluun Tiuran liikkeelle Scottyjen hakkuun...:D
Nooh Scottilaiset kun oli perälaudassa niin kone kuumeehan se sitten pukkasi. Tarinan mukaan puoli leikillinen koneen vaihto puhelu speedermanin suuntaan isompaan suzukiin koitui taas kukkarolle keventäväksi mutta ehdottomasti kannattavaksi investoinniksi...
Heh siinä ne on...
Kiroilujen saattelemana kippari oli loppujen lopuksi investointeihin silmin nähden tyytyväinen...:D
Kiroilujen saattelemana kippari oli loppujen lopuksi investointeihin silmin nähden tyytyväinen...:D
Troll mode päällä luemme sisempää punaista kierrosmittaria. Hieno idea muuten vielä että kahvalla voit ajaa 3000rpm ennen kuin troll mode heittää itsensä pois pelistä. Toki uudelleen kytkeminen tapahtuu vain nappia painamalla...
Suzukin troll mode näppäin. Yksi painallus tuo 50rpm. 700-1200rpm alueella lisää tai vähentää. Käytännössä plaanari uistelulla yksi napsu tarkoittaa 0,2-0,3km/h tarkkuutta uisteluun. Täysin riittävä toleranssi mutta merssu miesten (lue mercuryn omistajat) mielestä kymmenen kierroksen tarkkuus smartcraftissa on vasta riittävä toki onhan se tarkka mutta käytännössä siinä painetaan sitten monta napsua kerralla. Yhdessä asiassa Suzuki on kuiteskin parempi kun kierrosalue ylettyy ylemmäs 1200rpm saakka ja tuokaan ei riitä kovaan keliin mutta melkein. Käytännössä puhumme tuolloin jo sellaisesta kelistä että kippari itse hallitsee venhoa eikä elektroniikka!
Voi hyvänen..
Tästä miekin oon haaveillut jo tovin ja nyt pääsin käytännössä oikein testaillee. "Engine start" näppäimet on linkitetty Scottyn sähkötakilan nosto automatiikkaan niin että pulpetin ääressä istuen nappia painamalla saa kuulia nostettua! Tämä patentti on pakko itselle toteuttaa talven aikana tai piti jo viime talvena tehdä mutta eipä sitä kaikkea saa aikaiseksi. Scottyn sähkötakilathan on aika manuaali vehkeet kun napista vain nostaa toisin kuin Cannonin mallit. Parraimmat mallit luotaa itse pohjaa ja optimoi kuulan korkoa sen mukaisesti mutta empä ole henkilökohtaisesti kuullut kuin ongelmia liijallisista mahdollisuuksista toisin kuin Scottyn pyhän yksinkertaisuuden tekniikasta...
Tuplajohdotettu Scotty on edelleen iroitettava malli kahden pistokkeen vuoksi...
Jos ensimmäisellä kerralla pienet yksityiskohdat tarttui silmään niin lisää on ilmestyy tuon tuosta. Järjestyksen miehenä Juho on pitänyt huolen että muutkin toimii samoin...;)
Uuden koneen koeajun yhteydessä lilluttelimme joitaman tunnin uistimiakin.. Yllätyskö? No ei kait sentään. Tavoitteena oli uistella kuhiluksia pakkaseen talven varalle ja mukavastihan niitä tulikin. Kesän kääntyessä normaaliksi huippu helteiden jälkeen kalan syöntikin kääntyi hyvin normaaliksi vuoden aikaan nähden...
Leikkimielisen kisan hävisin aika kirkkaasti tälle Nuasjärven kaanottarelle mutta kuhiluksien suhteen taisin voittaa mutta rehellisyyden nimissä olisin voinnut vaihtaa kaikki kuhat tähän haukeen...:D
Sanotaan että seura tekee kaltaisekseen ja Juhollekkin rupesi arki löytymään kun allekirjoittaneen seurassa uistelee...;)
Hieno on kone ja vielä hienompaa huomata kuin venhon luonne muuttui lisä kaakien johdosta. Lohesta kuoriutui ikään kuin kaunis perhonen kotelostaan uusien tehojen myötä...
Nyt kun miehen mopo keuluu niin eikös Juho kojelaudan elektroniikkaakin voisi päivittää tälle suvelle...;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti