Rautoja eli projekteja on kyllä piisannut jopa niin paljon että oon pystynyt hienosti kikkailemaan itseni pois kalasta. Jaa että miksikö? No kun...
Eipä ole ikkään ollut näin vaikeaa kevättä kalastuksellisesti allekirjoittaneelle. Jäät lähti reippaasti aikaisin ja sen jälkeen kevät seisahtui aivan totaallisesti kovienkin yöpakkasten johdosta. Muutamana aamuna maakin aivan valkeana...
Harmi kun kunnon lumisateen "pysäyttäminen kameralla" on aika vaikeaa...
Nooh eihän se ole mikkään syy kun osaa vain reakoida oikein mutta pöljänä poikana oon hinkannut kutulahtia ja niiden edustoja koko tuon ajan vaikka kalat oli luonnollisesti kaukana tuosta. Pikku kimpura haukeahan saa joka paikasta mutta ne isommat mammat. Ne vaatiikin jo taktista onnistumista ja se onkin ollut hieman hukassa miulla ja itse asiassa muillakin näillä seuduilla.
Vahinkojakin sattuu...;)
Hurjimmat reissut on tuottanut kappaleita ihan kohtuudella joitamia kymmeniä mutta on seassa yhden ja kahdenkin hauen reissuja niin kertokoon epätasaisuus jotain faktaa vaikeudesta ja huvittavinta tuo vielä että noikin ääripäät on sattunut peräkkäisinä päivinä.
Kuhiluksia jos ajattelee niin niitä riittää kun vain jaksais innostua...;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti